sunnuntai 18. elokuuta 2013

Haaste

Katlin on haastanut mut nyt siis jonkimmoiseen haasteeseen, jonka säännöt lukee tossa alapuolella.. Kuulosti ihan hauskalta, joten päätin kokeilla :D


SÄÄNNÖT

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.  
5. Ei takaisin haastamista


11 ASIAA ITSESTÄNI

1. Rakastan matkustelua yli kaiken ja toivon tulevaisuudessa asuvani ulkomailla. Vaihtovuosi on aika hyvä startti ;)

2. Lemppari sääni on rankkasade ja ehkä vähän ukkosta.. 

3. En pidä veden mausta, mutta pyrin aina juomaan sitä kuitenkin 2 litraa päivässä

4. Vähän vanhemmat leffat, eli noin 60-80-luvuilla tehdyt on mun mielestä parempia kuin uudet

5. Tykkään shoppailla, muttä yleensä en raaski ostaa mitään :D

6. Onnellisimmillani olen silloin, kun saan yksin kotona laulaa kovaa ja korkealta ja ääni toimii moitteettomasti :)

7. Mä olen aika hyvä löytämään kaikesta positiivisia puolia

8. En ole ikinä juonut/maistanut energiajuomia, ja olen siitä aika ylpeä :D

9. En ole vielä oikein päättänyt tykkäänkö juoksusta vai en.. Parasta on aina tunne lenkin jälkeen kun on jaksanut :P

10. Ihmisen biologia on mielestäni kiinnostavin oppiaine koulussa

11. Eniten pelkään vanhana katuvani jonkin asian jättämättä tekemistä


HAASTAJAN 11 KYSYMYSTÄ

1. Mitä toivot tällä hetkellä eniten? Tietoa isäntäperheestä

2. Pitäisikö perinteisen messengerin tulla takaisin? Ei :P

3. Viimeisin nukkumaanmeno aikasi? 03:00

4. Suosikki viikonpäiväsi? Perustele. Sunnuntai, koska vapaapäivä, mutta seuraavana päivänä alkaa koulu :D

5. Eläin (jolla on karvapeite) , jota et ikinä haluaisi, miksi? Tarantelloillahan on karvapeite?

6. Paljonko täytät ensi vuonna? 18.. :) 

7. Mikä oli uudenvuodenlupauksesi? Taisin olla tylsä, enkä tehnyt uudenvuodenlupauksia :/

8. ... oletko pitänyt sitä? ^

9. Paras muisto lapsuudesta? Synttärit jolloin sai pukeutua prinsessamekkoon ja äiti piti käsinukke-esityksen                                                       barbeilla...Toi nyt tuli ekana mieleen :))

10. Viimeisin vastoinkäyminen? Mulle ei aamulla riittänyt Weetabixs Minis suklaamuroja, koska kaverin isoveli                                                   oli syönyt ne loppuun D:

11. Vastasitko rehellisesti edellisiin kysymyksiin? Tottakai!


11 KYSYMYSTÄ HAASTETTAVILLE

1. Lempivärisi ja miksi?

2. Unelma-ammatti?

3. Paras kirja?

4. Hauskin vitsi?

5. Esikuva?

6. Timantti- vai helmikorvakorut?

7. Lempi vuodenaika?

8. Mitä tekisit, jos sinulla olisi vain 1 päivä elinaikaa?

9. Oletko enemmän ilta- vai aamuihmisiä?

10. Lempi elokuvahahmo?

11. Lahjojen antaminen vai saaminen?


HAASTETUT













Tajusin noin puolivälissä tätä tehdessäni, että enhän mä oo kertonu teille ittestäni mitään! Toivottavasti saitte musta nyt jonkinlaisen käsityksen :D Hauska toi oli vaikka veikin aika paljon aikaa.. 

8 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta!:) pitää kattoa jaksanko tehä, mulle on tullut näitä aika monta:D ehkä jättipostaus luvassa:p

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Meenkin tästä vähän väsäilemään sitä jo :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! Tehty on!:)

    -Sarkku-

    VastaaPoista
  4. Eksyin jotain kautta (demi?) sun blogii ja pakko kommentoida, et oot ihan sika kaunis! Ja hei pidä hauskaa Amerikassa! Ite olin vuoden ruotsissa ja oli kyllä ihan huippua. Sen jälkeinen elämä ei niinkään, koska en oo kotiutunut suomeen enään. Toivotaan, että sulle käy sitten hyvin, miten nyt sitten käykin. Laitan tän sun blogin tuonne suosikkeihin, koska haluun jäädä seurailemaan näin uteliaana ihmisenä sun elämisiä sielä Amerikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos! En ihmettele yhtään, että niin mahtavan vuoden jälkeen takaisin Suomeen sopeutuminen voi olla hankalaa :/

      Poista